26.05.2017
Eläkevakuutusyhtiö Etera

Vuoden 2017 paras pomo on Joni Kapanen

Etera-palkitsi-Suomen-parhaana-pomona-2017-Joni-Kapasen-Canonilta

Kuva: Canonin Helsingin alueen suoramyynnin johtaja Joni Kapanen on tehnyt alaisiinsa vaikutuksen johtamalla tappiollisen liiketoiminnan plussalle.

Eläkevakuutusyhtiö Etera on vuodesta 2013 lähtien palkinnut Suomen parhaan pomon. Kilpailussa kuka tahansa voi ilmiantaa tuntemansa hyvän pomon perusteluiden kera. Etera palkitsi ensin neljä alueellista paras pomoa, jotka pääsivät finaaliin tavoittelemaan Suomen parhaan pomon titteliä.

Etelä-Suomen parhaaksi valittu pomo Joni Kapanen Canonilta vei lopulta koko Suomen parhaan pomon tittelin. Kapanen johtaa Canonin Helsingin alueen suoramyyntiä.

Eteran työhyvinvointipalveluiden päällikkö Tomi Hussi kuvaili Kapasta innostavaksi johtajaksi:

”Kapasella johtamisen kulmakivenä on innostuneisuus: asiat pitää saada liikkeelle itsessä ja tiimissä. Johtaminen on myös selkeää ja määrätietoista. Tavoitteita ei jätetä epämääräisiksi möykyiksi, vaan ihmisiä tuetaan ja kannustetaan palastelemaan niitä konkreettiseksi tekemiseksi. Palautteen sitominen pelisääntöihin tekee perusteet näkyväksi ja vahvistaa oikeudenmukaisuuden tunnetta työyhteisössä”.

Kiitos hyvästä johtamisesta

”Osaavat ja innostavat esimiehet saavat liian harvoin tunnustusta. Tämä on yksi tapa kiittää hyvästä johtamisesta. Haluamme nostaa esiin esimiestyön tärkeyttä”, kertoi Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman kilpailun tarkoituksesta.

Pohjois-Suomen parhaan pomon voiton vei iiläisen PohjanTeon Joona Österberg ja Länsi-Suomen parhaana pomona palkittiin K-Market Kullervonkadun Heidi Raula Tampereelta. Itä-Suomen parhaan pomona palkittiin kuopiolainen Mediateon Teemu Kontkanen.

Lue lisää Paras pomo -kisasta ja vuoden 2017 voittajasta Eteran sivuilta täältä.

Hyvia-uutisia-Eteralta