ONNISTUMINEN LUO ONNISTUMISTA – OMISTAJUUS ON UUSIEN MENESTYSTARINOIDEN POHJA

Kakkonen yhtiöiden toimitusjohtaja, kauppaneuvos Kyösti Kakkosen mielestä omistajat ovat sankareita. He luovat työpaikkoja ja kehittävät yrityksiä, mutta Suomessa omistajuuteen suhtaudutaan vielä paheksuvasti.

”Jos meiltä kysyy, mihin te olette fokusoineet, me vastaamme ’sijoittamiseen’. Olemme uskaltaneet katsoa avarakatseisesti eri aloja”, Kakkonen naurahtaa.

Yhtiöllä on omistusta muun muassa kiinteistöalan, nanoteknologian, digitalisaation, pääomasijoitusten ja komposiittialan yrityksissä. Kakkonen on merkittävällä omistuksella mukana 40 yrityksessä, joista kuusi ovat pörssiyhtiöitä.

Kyösti Kakkonen onkin tunnettu suurliikemies, miljonääri ja taiteen keräilijä. Hänellä on laajaa kokemusta erilaisista omistajarooleista niin yrittäjä-omistajana, sijoittajana kuin pääomasijoittajanakin. Vaikka roolit ovat erilaisia, hänen mielestään niillä kaikilla on merkittävä tehtävä yrityksessä. Yrittäjä-omistajalla on mahdollisuus tarkastella yrityksen kehitystä pitkäjänteisemmin ilman painetta exitoida. Pääomasijoittajat taas tuovat lisäpotkua yrityksen kasvuun.

Nykyään Kakkonen istuu vain sellaisten yritysten hallituksissa, joissa yhtiöllä on myös omistusta. ”Siinä on erilainen motivaatio, kun pelimerkit ovat sisällä yrityksessä”, hän sanoo, ”Asioihin halutaan silloin perehtyä ja tuoda lisäarvoa yrityksen toiminnalle ja olla ongelmanratkaisussa mukana.”

Kakkosen menestystarina alkoi opiskeluaikoina, kun hän perusti veljensä kanssa turpeen kaivamiseen erikoistuneen yrityksen. Opiskelijapoikina heille myönnettiin Kiihtelysvaaran osuuspankista vuoden 1977 suurin laina. Vaikka veljeksillä ei ollut ennestään kokemusta yrittäjyydestä tai esimiestöistä, he, valloittivat uuden riskialttiin toimialan sekä työllistivät 30 ikäistään nuorta ja aliurakoitsijaa. Kesätöiden liikevaihto oli miljoona markkaa ja tulos yli 300 tuhatta. Niin Kakkosen veljeksistä tuli yrittäjiä.

Sittemmin he ovat olleet mukana lukuisissa erilaisissa yrityksissä. Vuonna 1989 he perustivat uuden yrityksen, halpatavarakauppa Tokmannin. ”Se on sankarityöni. Aloitimme nollasta ja kasvatimme Tokmannista suomen suurimman halpakauppaketjun. Se on maamerkki, josta olen erityisen ylpeä”, Kakkonen kertoo. Kahdenkymmenen vuoden aikana Kakkosen ollessa yrityksen omistajana, toimitusjohtajana ja konserninjohtajan, yritys kasvoi lähes 3000 henkilöä työllistäväksi suuryritykseksi, jonka liikevaihto oli huimat 620 miljoonaa euroa.

Kakkonen kuvailee hyvää omistaja pitkäjäinteiseksi, kärsivälliseksi ja sitoutuneeksi. Omistajan tehtävä on tarjota yritykselle resurssit liiketoiminnan kehittämiseen. Hän on onnistunut työssään, jos yritys on velaton ja tuottaa tulosta sekä omistaja-arvoa.

”Samalla pidetään huolta henkilökunnasta. Kun henkilökunnasta pidetään huolta, henkilökunta pitää yrityksestä huolta”, Kakkonen toteaa. Tähän liittyy myös hyvän työilmapiirin luominen, jossa vallitsee hyvä tekemisen ja yrittämisen henki.

Kakkonen korostaa sijoittamisen merkitystä suomalaisen yrityskentän tulevassa kukoistuksessa. Pääomasijoittaminen tarjoaa muille PK-yrityksille ja startupeille kehittymismahdollisuuksia, mikä takaa uusien kasvuyritysten syntymisen.

”Olen ylpeä siitä, että olen voinut tehdä osani suomalaisen yhteiskunnan eteen”, hän sanoo, ”Olemme mahdollistaneet omaa onnistumista ja menestystä, mutta myös muiden siinä samalla. Sijoittamisen kautta luodaan uusia onnistumistarinoita.”

Kyösti Kakkonen oli ehdolla vuoden Hyvä omistaja 2018 -äänestyksessä. www.hyvaomistaja.fi