NC Sourcingille maailma on pieni

Kymmenen vuotta sitten tuolloin 24-vuotias opiskelija Edward Blomstedt ryhtyi äitinsä pyynnöstä selvittämään kaivonkansien markkinatilannetta Suomessa. Tämän piti olla vain pieni sivuprojekti TKK-opintojen ja omien töiden ohella.

Tarkoituksena perheen yhteisessä hankkeessa oli löytää suomalaisia asiakkuuksia ja hyödyntää näin Venäjän tuotantomahdollisuuksia, jotka olivat tulleet Edwardin äidin, Veronika Braithwaiten kontaktien kautta. Veronikalle oli muodostunut kansainvälisen uran myötä laaja kontaktiverkosto etenkin Itä-Eurooppaan, sillä uransa aikana hän oli vienyt useita eurooppalaisia yrityksiä Neuvostoliittoon ja Venäjälle.

Markkinarako kansille löytyi. Perhe ryhtyi valmistamaan kaivonkansia Chelyabinskissa venäläisen kumppaninsa kanssa ja myymään tuotteita suomalaisille asiakkaille. Syntyi NC Sourcing.

Harmittomasta kokeilusta liikkeelle lähtenyt yritys täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Kuluneen vuoden aikana NC Sourcing on valmistanut ensimmäisen traktorinsa Liettuassa ja yrityksen Kiinassa valmistamat katuvalot valaisevat Ugandan katuja. Liikevaihto vuonna 2014 ylsi 6.5 miljoonaan euroon ja yritys työllistää yli 20 henkeä, puolet Suomessa ja puolet ulkomailla.

Yritys kuvaa itseään virtuaalitehtaaksi. Tehdasverkosto toimii mm. Intiassa, Puolassa, Virossa, Turkissa ja Kiinassa. NC Sourcing toimittaa asiakkailleen Euroopassa ja Afrikassa osia, komponentteja ja joissain tapauksissa valmiin laitteen.

Töölöstä maailman markkinoille

Töölön pääkonttorista käsin johdetun perheyrityksen päivittäisessä toiminnassa ovat mukana Edward ja veli Robert Blomstedt. Veljesten äiti Veronika Braithwaite vaikuttaa edelleen hallituksessa. Vaikka äidin opit, kontaktiverkosto ja kansainvälinen tausta ovat olleet alkusysäys yrityksen perustamiseen, on kasvu edellyttänyt heiltä kaikilta kovaa työtä. ”Tämä ei ole tullut onnella tai helpolla, olemme paiskineet tosissamme töitä. Eikä vauhti tunnu hiipuvan. Lisäksi asiakkaiden usko lisäarvoon ja jatkuva toiminnan kehittäminen ovat kasvun taustalla”, Edward valottaa.

Globaaleilla markkinoilla toimivan perheyrityksen johtaminen voi kauhistuttaa monia. Miten langat pysyvä käsissä, miten kansainvälisten kumppaneiden kanssa pärjää, kun välissä on valtameriä, eikä taustavoimissa ei satapäistä organisaatiota? Tausta kuitenkin selittää. Veljekset ovat viettäneet suuren osan lapsuudestaan Moskovassa äidin uran vuoksi. Sieltä tarttui mukaan kielitaito ja kansainvälinen ymmärrys. Edwardin puheesta huomaa, että maailma tuntuu hänelle pieneltä.

Globaalit kilpailijat ovat täällä – halusit tai et

Edward kehottaa suomalaisyrityksiä löytämään todellisen kilpailuetunsa. Esimerkiksi Ugandassa toimiessaan hän on huomannut suomalaisuuden olevan valtti. ”Vaikka tuotanto on Kiinassa ja Ugandan asiakkaat tietävät tämän, on suomalaisyrityksen valmistuttama tuote luotettavampi vaihtoehto. Haluamme tietenkin olla tämän luottamuksen arvoisia.”

Onko NC Sourcing sitten suomalaisen konepajan pahin vihollinen? Hehän tuovat edullisemman vaihtoehdon kaikkien käsille. Edward kuitenkin kertoo tilanteen olevan täysin päinvastainen, sillä NC Sourcing auttaa pk-yrityksiä kansainvälisessä kilpailussa. ”Suomalainen raivaustraktoreiden valmistaja kamppaili myynnin kanssa. He eivät pystyneet selättämään kilpailijoitaan ja myynti sakkasi. He ulkoistivat meille komponenttien valmistuksen ja lopulta koko tuotannon. Nyt yritys on taas kilpailukykyinen.”

Edwardin mukaan kukaan toimija ei voi sulkea silmiään kansainväliseltä kilpailulta. ”Maailma on muuttunut. Emme voi tuudittautua siihen, että Suomen työpaikat pelastetaan pitämällä valmistus Suomessa hinnalla millä hyvänsä. Jos hinta on liian korkea, häviämme kilpailun edullisemmalle vaihtoehdolle. Globalisaatio tulee koskettamaan kaikkia toimialoja aina kukkakaupasta taksipalveluihin. Siksi on keskityttävä oman kilpailuedun löytämiseen tai muuten muut menevät edelle”, hän kertoo.

100 miljoonan liikevaihtoon

Suunnitelmissa on vahva kasvu. Seuraavan seitsemän vuoden tähtäimessä on 100 miljoonan liikevaihdon rajapyykin rikkominen, ja laaja asiakasverkosto ympäri Eurooppaa. Tulevien vuosien aikana Edward haluaa panostaa entistä enemmän organisaation kehittämiseen, henkilöstön kouluttamiseen ja oikeiden ihmisten löytämiseen. Hänen haaveenaan on siirtää päivittäiseen yrityksen pyörittämiseen liittyviä operatiivisia toimia muille yrityksen sisällä. Tulevaisuudessa tavoitetta pohtiessaan, Edward oivaltaa että yrityksen päivittäinen toiminta on todellisuudessa vähemmän riippuvainen hänestä kuin toimitusjohtaja itse luuleekaan. ”Jos olisin puoli vuotta pois, niin täällä pärjättäisiin varmasti paljon paremmin kuin uskoisinkaan.” Jotain kestävää 10-vuotiaassa perheyrityksessä on siis saatu aikaan.

Paitsi henkilöstön ja organisaatiorakenteen kehittämistä, kasvu edellyttää myös viestinnän ja brändin strategiaan liittyviä toimenpiteitä. Tähän osa-alueeseen on panostettu palkkaamalla oma brändijohtaja Töölön toimistoon. Syyskuussa on luvassa näyttävät 10-vuotisjuhlat ja uuden nimen sekä ilmeen julkistus. Nämä toimenpiteet Edward näkee tärkeänä investointina tulevaisuuteen. Kansainvälistä menestystarinaa halutaan lähteä rakentamaan huolella. Laadukas brändimielikuva ja yhdenmukainen viestintä ovat myös keinoja houkutella maailman parhaat osaajat yritykseen, Edward uskoo.

Lopuksi Edwardin kolme vinkkiä kansainvälistymiseen:

1. Älä näe Suomea kotimarkkinana, sillä EU on kotimarkkinamme Suomessa

2. Kysy ennemmin: ”Miksi en lähde Suomen rajojen ulkopuolelle?”. Vaadi itseltäsi hyviä perusteluita kotimaassa pysymiseen. Voit huomata, että niitä ei välttämättä ole.

3. Selvitä mitä kansainväliset substituuttisi tekevät, ja tee asiat heitä paremmin.

 

Edward Blomstedt on NC Sourcingin toimitusjohtaja.

Tarinan tarjosi Ratkaisutoimisto Seedi.