Omistaja, joka kurkottaa kuuseen, saa enemmän käpyjä

Ja kun omistajalla on paljon käpyjä, hän pystyy jakamaan niitä myös muille. Näin kovan tavoitteen asettaminen on omistajan oikeus, mutta myös yhteiskunnallinen velvollisuus. Jos omistajat tavoittelevat yrityksissään vähemmän kuin olisi mahdollista, myös yhteiskunta saa veroina ja työpaikkojen kautta vähemmän kuin se voisi saada.

Samaan aikaan on hyvä ymmärtää, että omistajan asettama tavoite on kuin korkeushyppääjän rima – tulos ei juuri koskaan ylitä asetettua rimaa. Liian korkealle asetettu rima lannistaa ja tulos tuppaa jäämään alemmas kuin jos tavoite on sopivan haastava, muttei ylivoimainen.

Itse uskon, että omistamisen heikko arvostaminen ja osaaminen ovat keskeisiä syitä, miksi Suomessa yritykset eivät kasva kuten Saksassa. Paljon puhutaan saksalaisesta Mittelstandista, mutta voisiko niiden salaisuus olla nimenomaan hyvä omistaminen?

Osaaminen 1: Aseta korkein mahdollinen tavoite

Oikean tavoitteen asettaminen edellyttää edelleen toimialan ja yrityksen syvää ymmärtämistä.

Oikea tavoitetaso on kiinni yrityksen toimialan tulevaisuuden näkymistä. Kuinka vahvoja kilpailijat ovat? Onko uusia kilpailijoita tulossa markkinoille, vai syökö nykyinen digitalisaatio koko liiketoiminnan lähivuosina?

Yrityksen taloudellisten lukujen seuraaminen ei tarkoita yrityksen toiminnan ymmärtämistä. Suurin osa yrityksen tulevaisuuteen vaikuttavista tekijöistä ei nimittäin näy taseessa. Minimissään on ymmärrettävä yrityksen kilpailuedut, muutoskyky sekä työntekijöiden ja asiakkaiden sitoutuminen yhtiöön.

Euroopan perheyritysten liiton entinen puheenjohtaja Philip Aminoff kutsuu näitä tekijöitä ”taseen aktiivoeriksi”. Me kutsumme Seedissä näitä Ravistajat -analyysiksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta hyvä omistaja varmistaa, että tuntee ne omien yritystensä osalta.

Osaaminen 2: Kyky hakea strategisen tason mahdollisuuksia

Pääomasijoittajien toiminta perustuu muiden omistajien haluttomuuteen tarttua omistamisen strategisiin mahdollisuuksiin. Useimmiten pääomasijoittajat lopettavat tehottomia toimintoja, satsaavat kasvualueisiin ja ostavat sekä myyvät osia sekä kokonaisia yrityksiä.

Strategisiin mahdollisuuksiin kuuluu myös parhaan mahdollisen hallituksen ja johdon hakeminen sekä omaan palvelukseen houkuttelu. Vain parhaat ihmiset voivat tehdä parhaat tulokset.

Samaa voi jokainen osaava omistaja tehdä ilman pääomasijoittajiakin tai pääomasijoittajan kanssa yhdessä. Yksin toimivan tulee hallita taloudellisten järjestelyjen maailma. Pohjoismaiden ehkä parhaaksi luetut omistajat Wallenbergit ovat vahva pankkiirisuku, joille talouden luvut ovat toinen kotimainen kieli ruotsin ohella.

Osaaminen 3: Kyky määrittää oma rooli ja pitää siitä kiinni

Omistajana on hyvä kysyä ajoittain, mitä yritys hyötyy siitä, että juuri minä olen sen omistajana. Mitä lisäarvoa aion yritykselle tuottaa? Olisiko nyt ehkä hyvä aika luopua omistamisesta?

Jos yrityksen päättää pitää, on hyvä rakentaa itselle sopiva rooli yrityksen hallinnossa. Osakeyhtiölain mukaan omistaja saa päättää, mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Usein kuitenkin kaikkien pikkuasioiden päättäminen demotivoi muun hallintoketjun. Hyvänä tai siis huonona esimerkkinä on jo vuosia toiminut valtio-omistajamme, joka ajoittain sekaantuu käsittämättömiin kulmiin yhtiöiden hallinnossa. Monet parhaista johtajista kieltäytyvätkin työstä valtio-omisteisten yhtiöiden hallinnossa.

Tämän Yrittäjästä omistajaksi -palvelun ideana on auttaa yrittäjiä tunnistamaan omistamiseen liittyvät murroskohdat ja viemään omaa omistajuuttaan eteenpäin. Jaathan omia tarinoitasi, kerrot ihmisistä, jotka ovat sinua auttaneet tai pyydät lisää tietoa asioista, jotka sinua teemaan liittyen pohdituttavat. seedi@seedi.fi

 

Kirjoittaja on Marko Parkkinen, Ratkaisutoimisto Seedin toimitusjohtaja. Marko on Yrittäjätyyppi-testimme mukaan aito ja sisukas yrittäjä. Hän suhtautuu erittäin intohimoisesti yritykseensä, omaa lämpimän suhteen työntekijöihinsä ja asiakkaisiinsa sekä ”yrittäjän vaiston”, joka johdattaa Markon aina perille. Selvitä oma yrittäjätyyppisi klikkaamalla tästä.