Omistajaosaaja – Mårten Mickos

”Kasvollinen omistajuus on kasvun moottori, Uskon, että Suomeen on syntymässä tässä suhteessa uutta kulttuuria.” Stefan Björkman, Eläkevakuutusyhtiö Etera.

Hyvä omistaja 2016 -äänestys pyrkii nostamaan esille suomalaista omistaja-osaamista, koska, ”Hyvän Omistajuuden eteen kannattaa taistella. Omistajuus kuuluu kaikille,” Juhani Elomaa, Taaleri.

 

Vuoden 2016 Hyvä omistajuus -raati on määritellyt Hyvän omistajuuden tärkeimmät kriteerit, jotka ovat omistaja-arvon kasvattaminen, ymmärrys ja näkemys yrityksen suunnasta, kokonaisuuden tasapaino, hallinto- ja hallitusosaaminen sekä yhteiskuntavastuu.

Kriteereihin peilaten on raati kutsunut Suomen eturivin omistajaosaajia mukaan tukemaan asiaa. Näiden kriteerien pohjalta esittelemme omistajaosaajan Märten Mickosen.

Mickos on Kalifornian Piilaaksossa toimiva ohjelmistoalan yritysjohtaja ja hallitusammattilainen. Hän on sarjayrittäjä, joka toimii useiden aktiviteettiensa lisäksi suomalaisten start-up yrittäjien kummina.

Mickos tukee ja kouluttaa pitkäjänteisesti Piilaakson nuoria yrittäjiä. Hän on avannut nettiin School of Herring -johtajakoulun ja ottaa aktiivisesti kantaa mm. johtajuuden asioihin bloggaamalla ja puhumalla ympäri maailman. Mickos on kokenut hallitusammattilainen ja toiminut mm. Nokialla, Electrosonicissa, Mozilla Messagingissa ja RightScalessa.

Hyvä omistaja 2016 -äänestys on päättynyt. Kiitos kaikille äänestäneille!