Evli tukemassa suomalaista yrittäjyyttä

“Koska yrittäjien riskinotto ja investoinnit luovat Suomeen työpaikkoja ja varallisuutta, koemme tärkeäksi tukea yrittäjyyttä monin tavoin”, kertoo Evlin yksityispankkiiri Jonathan Johansson.

Evli on jo vuosia ollut mukana Slushin, EY Entrepreneur of the Year-kilpailun ja Kasvuryhmän toiminnassa ja nyt vuoden 2017 alusta myös Yrittäjästä omistajaksi – hankkeessa.

”Monella yrittäjällä tulee eteen hetki, jolloin oma rooli alkaa muuttua yrittäjästä omistajaksi. Tähän yrityksen kehityskaaren tärkeään vaiheeseen tarjoaa Yrittäjästä omistajaksi – hanke arvokasta tietoa ja tukea”, toteaa Johansson.    

Keskustelukumppani ja luottohenkilö

Evli on sijoittamiseen erikoistunut yksityispankki, joka auttaa yksityishenkilöitä, yrityksiä ja instituutioita saavuttamaan sijoitustavoitteensa. Evlin perustamisesta lähtien keskeinen osa sen asiakaskunnasta on ollut yrittäjät ja yritysten omistajat, joiden keskustelukumppanina ja luottohenkilönä Evli usein toimii.

Varainhoito sekä yritys- ja rahoitusjärjestelykokemuksemme myötä meille on luontevaa auttaa yrittäjiä omistajastrategian suunnittelussa ja toteuttamisessa”, Johansson lisää ja jatkaa ”autamme yrittäjiä mm. arvonmäärityksissä, yritysjärjestelyissä, sukupolvenvaihdoksissa ja nuorempien yrittäjäsukupolvien kouluttamisessa.”   

Tavoitteet ohjaamaan myös omistamista ja sijoittamista

”Yrityksensä toiminnan osalta yrittäjät ovat yleensä hyvin tavoitekeskeisiä, mutta usein omistajuuteen ja sijoittamiseen liittyvät tavoitteet ovat jääneet kiireen keskellä määrittämättä”, toteaa Johansson ja jatkaa: ”Autamme yrittäjiä asettamaan selkeät tavoitteet myös omistamiselle ja sijoittamiselle. Sijoitusvarallisuudella tasapainotamme yrittäjän liiketoiminnan riskejä ja tavoitekeskeisellä varainhoidolla mahdollistamme omistajastrategian pitkäjänteisen toteuttamisen.”

evli-tilaa-uutiskirjeemme


Jonathan Johansson, yksityispankkiiri, Evli Pankki Oyj
jonathan.johansson@evli.com
+358 40 7239393