Asko Schrey

OMISTAJIEN SUURIN HEIKKOUS ON TYYTYMINEN LIIAN PIENEEN KASVUUN

“Toimin 394 kuukautta Accountorin toimielimissä, josta yli puolet toimitusjohtajana,” kertoo Asko Schrey, Accountorin perustaja ja yhä yksi suurimmista omistajista.

Accountor on talous- ja palkkahallintopalveluja tarjoava yritys, jota Asko Schrey on sitkeästi kasvattanut Pohjois-Euroopan johtavaksi alan toimijaksi.

Schreyllä on laaja kokemus ja näkemys omistajuudesta sen eri näkökulmista. Accountorin perustamisen ja kasvatuksen lisäksi hän on toiminut arvopaperimarkkinoilla 13 vuotta, mm. perustanut Suomen johdannaismarkkinat ja sähköpörssin sekä ollut Helsingin Pörssin toimitusjohtaja.

Vuoden 2018 Hyvä omistaja -raati kuvailee Schreyn olevan rohkea ja monipuolinen osaaja sekä visionääri. Schrey allekirjoittaa kommentin, vaikka riskejä hän ei jokaisessa tilanteessa otakaan. “Pohdin investoinneissa aina miten monen vuoden tulos tässä voidaan epäonnistuttaessa hukata. 2-4 vuoden tulos on vielä hyväksyttävää, mutta tätä suurempiin riskeihin en ole lähtenyt.”

Sijoittamisen ja samalla omistamisen voi Schreyn mukaan jakaa kolmeen:

  1. Stock Picking, eli yksttäisiin osakkeisiin sijoittaminen, on hauskaa mutta hyödytöntä. Onnistuminen on täysin kiinni tuurista. Tästä kertoo, että tutkimusten mukaan suuren arvon kasvun voi saada aikaan apinakin.
  2. Portfolio-sijoittamisessa katsotaan puolestaan eri sijoituskohteiden keskinäistä korrelaatiota. Tämä on jo hyödyllisempää ja vaatii osaamista.
  3. Lisäarvon hakeminen tuo sijoitettuun kohteeseen rahan lisäksi muutakin arvoa. Tällöin käytetään omia henkilökohtaisia taitoja hyväksi esim. yrityksen arvon nostamiseen.

Keväästä alkaen Schreyn titteli Accountorissa on ollut ”perustaja ja hallituksen jäsen”. Hän on ollut tyytyväinen uuteen rooliinsa. Päätös oli tietoinen ja siirtymä onkin hänen mukaansa mennyt hyvin. Ennen siirtymistä toimitusjohtajaksi Niklas Sonkin perehtyi toista vuotta Accountorin toimintaan ja otti pikkuhiljaa uuteen rooliinsa kuuluvia työtehtäviä. Hän ehti toimia johtoryhmän puheenjohtajana täydet 12 kuukautta COO tittelillä.

Schreyn mukaan Suomessa omistajien suurin heikkous on tyytyminen liian pieneen kasvuun. Yksi hyvän omistajuuden piirteistä onkin hänen mukaansa ahneus, joka tässä tilanteessa tarkoittaa osaamista käyttää varoja tuottaen sekä kunnianhimoista tulosten vaatimista. “Olen omalta johtoryhmältäni aina kysynyt; haluatteko olla huippu hyvä vai huono johtoryhmä? Huippuhyvä johtoryhmä tuottaa vuosittain 20 prosentin omistaja-arvon kasvun,” Schrey tiivistää.

Hyvään omistajuuteen kuuluu Schreyn mukaan lisäksi eettinen puoli, jossa otetaan huomioon yrityksen koko toimintaympäristö ja sen vaikutukset. Samalla omistajan on osattava lukea pitkäaikaisia trendejä. “Omistajan kvartaali on 25 vuotta, joten hyvä omistaja tekee pitkäjänteistä kehitystyötä”.

“Omistajien tehtävänä on myös valita toimiva hallitus ja antaa ohjeet siihen, mitä riskejä tulee ottaa. Hyvällä omistajalla on ymmärrystä hallitustyöskentelystä, eli siitä mikä oma rooli on ja mikä se ei ole. Se on sopiva kombinaatio menestyksen seuraamista ja toimintaan puuttumista.”