Voivatko ilmaiset kakkukahvit riittää markkinointi-panostukseksi koko vuodelle?

Konditoria pH7:n omistaja-yrittäjästä Toni Rantalasta huokuu yritteliäisyyttä ja intohimoa omaa alaansa kohtaan. Ensi vuonna pyöreitä vuosia täyttävän yrityksen kasvu on ollutkin nopeaa, ja sen makeita sekä suolaisia herkkuja saa nykyään jo ympäri Suomen, aina Tuusulasta Leville ja Rukalle saakka.

Intohimo herkulliseen alaan lähti Tonilla jo alakouluikäisenä. Tulevaisuus oli Tonille selvää, ja tuleva huippukondiittori kouluttautui Suomessa konditoriamestariksi. Valmistumisensa jälkeen hän haki lisäksi vaikutteita työhönsä kiertelemällä konditorioita ja leipomoita Ruotsissa.

Vuonna 2007 perustetun tuusulalaisen konditorian menestystarina alkoi lupaavasti. Silloin Toni aloitti markkinoihin tutustumisen vierailemalla kymmenessä yrityksessä näytteiden kera ja samalla reissulla kotiinviemisiksi tarttuivat tilaukset yhdeksästä paikasta. Toiminta henkilöityi vahvasti Toniin, ja hän päätti perustaa oman konditoriansa. Konditoria on koko Rantalan perheen yhteinen intohimo, kun Tonin vaimo Pedra Rantala lähti mukaan bisnekseen vain pari kuukautta sen aloittamisesta.

Nykyisin pH7:n vakioasiakkaita ovat useat Helsingin ravintolat, leipomot ja mm. yleisötapahtumien järjestäjät. Konditorian laaja asiakaskunta on osoittautunut myös yrityksen haasteeksi, kun tuotteiden suunnitteluun ja räätälöintiin kuluu paljon aikaa.

Nopeaa ja agressiivista kasvua

Konditoria pH7:n kasvuvauhti oli huippulukemissa muutama vuosi sitten, kun yritys kasvoi 60% vuosivauhdilla. Tällä hetkellä yrityksessä tähdätään 16 % vuosittaiseen kasvuun. Maltillisempi kasvuvauhti on tietoinen päätös, jotta langat toiminnan kehittämiseen pysyvät käsissä paremmin.

Nopea kasvu on tuonut uusia tarpeita yrityksen johtamiseen, ja Rantalat ovatkin palkanneet ulkopuolista apua tukemaan liiketoiminnan pyörittämistä. Tällä hetkellä ulkopuolinen talousjohtaja sekä kaksi konsulttia ovat tukemassa omistajapariskuntaa systemaattisen kasvun tiellä. “Yrittäjinä olemme oppineet vaikeamman tien kautta, mutta yhteistyössä ulkopuolisen avun kanssa on pärjätty ja kehitytty”, Toni summaa.

pH7leipä

Nykyisin 34 henkilöä työllistävä konditoria on hyödyntänyt myös paljon Eläkevakuutusyhtiö Eteran palveluita kasvun tukena. “Eteran henkilökohtainen asiakaspalvelu toimii hyvin ja olemme hyödyntäneet heidän työhyvinvointipalveluitaan. Vaimoni on lisäksi käynyt Eteran työajan hallinta -kurssin”, kertoo Toni ja lisää, että hänelle kiireisenä yrittäjänä eläkevakuutusyhtiön kanssa helppo ja nopea asiointi on erityisen tärkeää.

Hienoja hetkiä Tonin uran varrella ovat olleet Tuusulan vuoden yrittäjä -palkinnon saaminen vuonna 2013 sekä heti perään vuonna 2015 ansaittu Vuoden uusmaalainen yritys -palkinto. Yhdeksi huippuhetkistä Toni mainitsee myös Finland Design -projektin, jonka tuloksena syntyi omalla reseptillä tehty suklaa. Projektin myötä pH7 ansaitsi suklaalle Design From Finland -merkin.

Kameleonttimaisuus vahvuutena

“Vahvuutemme on kameleontin omainen nopea muuntautumiskyky. Omistajina olemme koko ajan mukana kehittämässä tuotteita. Reagoimme nopeasti asiakkaiden mielipiteisiin, ja esimerkiksi jos kuulemme, että jokin tuote on liian makea, muunnamme sokerin määrää tuotteessa saman tien,” Toni summaa.

pH7 on edelläkävijä, jota kilpailijat seuraavat aktiivisesti.“Haluamme aina olla askeleen edellä kilpailijoita. Kun uusi trendi on aallonharjalla, meillä on jo seuraavat mielessä.”, Toni kertoo.

Myös pH7:n tuotevalikoimaa tarkasteltaessa yrityksen muuntautumiskyky ponnahtaa esille. Valikoimiin kuuluvat konditoriatuotteiden ohella muun muassa suklaa, jäätelö, leipomotuotteet sekä deli-valikoima. Lisäksi yrityksellä on Tuusulassa oma lounasravintola. Tulevaisuuden suunnitelma on avata ravintola, jossa tarjottaisiin lounaan lisäksi ala carte -menuta.

ph7-saariselka”Innovatiivinen ja innostunut porukka on yksi salaisuuksista pH7:n menestyksen takana.

Onnistumisen edellytykset koostuvat monista palasista, mutta ennen kaikkea henkilöstö on olennaisessa roolissa konditoriabisneksessä. Rovaniemeltä kotoisin oleva Toni on erityisen vaikuttunut pohjoisesta kotoisin olevien työntekijöiden moraalista ja ahkeruudesta. “Pohjoisessa työpaikoista on pulaa, joten sen eteen on tehtävä paljon työtä. Myös työn perässä etelään muuttaminen kertoo jo tietynlaisesta asenteesta työntekoa kohtaan.”

Suhteellisen nuorekasta pH7:n tiimiä motivoivat vaikutusvaltaiset asiakkaat. “Valmistamme ruokia sekä leivonnaisia eräisiin valtion tärkeisiin tilaisuuksiin, ulkomaalaisille julkkiksille ja päättäjille”, Toni kertoo.

Mallikasta markkinointia 300 euron vuosibudjetilla

“Varsinaista markkinointia emme ole tehneet oikeastaan lainkaan”, Toni paljastaa. Koko viime vuoden 300 euron markkinointipanostus käytettiin ilmaisen kakun tarjoamiseen asiakkaille.

Eräs asiakkaista kommentoi: “Teidän tuotteita ei näy koskaan missään”. Todellisuudessa pH7:n tuotteita vilisee ympäri Helsinkiä näkymättömästi, sillä he eivät tuo brändiään aina esille asiakkaiden tilaisuuksissa. “Tilaajille annetaan mahdollisuus sanoa tarjottavista, että ne ovat vaikka heidän itse valmistamiaan. Tämä on osa asiakaslähtöistä toimintatapaamme”.

Trendit vaihtelevat konditoria-alalla muutaman vuoden sykleissä. “Hyvät trendit kestävät viisi vuotta”, Toni kertoo. “Vaikka monet sanovat, että macaronsien aika oli ja meni, ovat ne oikeasti vasta tulossa! Esimerkiksi Ranskassa niitä saa jopa huoltoasemilta”.

“Suomessa laahataan vähän perässä. Kun mousse-kakut olivat Suomessa kovassa nousussa vuoden 2007 tienoilla, ranskalaiset kollegat sanoivat, että tämä trendi oli heillä jo viisi vuotta sitten”. Toni itse uskoo siihen, että edelläkävijyys kannattaa: “Jo nyt pinnalla näkyviä trendejä ovat perinteiset leivonnaiset upgradattuna uudenlaisella ulkonäöllä ja twistillä, kuten esimerkiksi tuulihatut ja millefeuille”.

Kirsikaksi kakun päälle Toni tarjoaa pelastuksen kiireiseen joulunalus-viikonloppuun, kun vieraita on tulossa ja jälkiruoka pitäisi saada valmiiksi 10 minuutissa.

Jouluinen pipparkakku-suklaa mousse

macarons

Tarvitset:
– 2 dl kermaa
– 100g suklaata
– piparkakkuja
– tarjoiluun juomalaseja

Ohje:

Kiehauta puolet kermasta ja kaada suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi massaksi.
Vaahdota loput kermasta ja sekoita suklaamassan sekaan. Murustele lasien pohjalle pipareita ja pursota mousse laseihin. Anna tekeytyä 4h jääkaapissa. Nauti!

Halutessasi voit myös hankkia kuvan macaronsit joulupöytääsi pH7:sta.

Konditoria pH7 on perheyritys, joka perustettiin vuonna 2007. Konditorian valikoimiin kuuluvat sekä makeat että suolaiset herkut niin pieneen tarpeeseen kuin suuriinkin tilaisuuksiin. Tutustu pH7:n palveluihin paremmin täällä.

Vinkin yritystarinasta tarjosi Etera, jonka yrittäjän palveluihin voit tutustua täältä: www.etera.fi