12.09.2016
Kouvolan Lakritsi Oy

Kouvolan Lakritsi julistautuu itsenäiseksi valtioksi

Maailman pienin itsenäinen valtio on tästä päivästä eteenpäin REPUBLIC of LIQUORICE. Kouvolan Lakritsi Oy:n tehdasalueella sijaitsevan valtion taustalla on lakutehtailija El Presidente Timo Nisula. Nisula äänestettiin myös kolmen kärkeen Hyvä omistaja 2016 -äänestyksessä.

”Nykymaailman menoa katsellessa tulee jotenkin epätoivoinen olo, joten päätin perustaa oman mallivaltion, josta voimme vientituotteena viedä ulkomaailmaan hyviä käytänteitä ja tekoja puhumisen sijaan”, valottaa El Presidente Nisula.

Valtiota kuvataan adjektiiveilla mielensäpahoittamisvapaa, ankeusvapaa, verovapaa ja ydinasevapaa. Republic of Liquorice on ainoa valtio maailmassa, joka lämpiää biokaasulla.

Nisulan mukaan käyttöön otetaan Kekkosen myllykirjeet, joilla tullaan ohjaamaan naapurivaltion poliitikkoja ja virkamiehiä lakritsaisella kädellä. Naapurivaltion päämies Presidentti Sauli Niinistö tullaan kutsumaan valtiovierailulle tähän lakritsin luvattuun maahan.

Miten valtion kansalaiseksi voi anoa?

Lakuvaltion kansalaisuus myönnetään rekisteröitymällä kansalaiseksi koodilla tuotteiden oston yhteydessä Kouvolan Lakritsin verkkokaupassa. Koodin löytää uudistuvista lakupiippu- ja lakukiekkopakkauksista ja ensi vuoden puolella koodit ilmestyvät kaikkien tuotteiden pussin sisäpuolelle.

Republic of Liquoricen asukkaaksi rekisteröitymällä saa monenlaisia etuja ja alennuksia ja mahdollisuuden päästä aktiivisuuden myötä etenemään yhteiskunnan arvoasteikossa. Esimerkiksi Kansankomitean varaosaston apulaisvälijohtajan, Ensimmäisen ja viimeisen varakonsulin konsulentin ja Ylimääräisen väliaikaisen kansan- ja maailmantaiteilijan tittelit ovat tarjolla.

Lisätietoja uudesta valtiosta löydät sivulta: https://www.kouvolanlakritsi.fi/fi/

Verkkokauppaan: www.kauppa.kouvolanlakritsi.fi)