Näkökulmia yrittäjyyteen ja omistajuuteen

Asiantuntijat

Yrityskaupan kolme kulmakiveä

Jon Hautamäki, partner, Nordic Law

Yrityskauppaan liittyy monia eri vaiheita ja päätöksiä. Tässä blogi-kirjoituksessa pääosassa ovat erityisesti myyjäyhtiön hallituksen tehtävät.

Hyvä omistajuus

Havainto 2/10: Kolmannes suomalaisista pk-yrityksistä vaihtaa omistajaa seuraavien viiden vuoden aikana

10 tärkeintä havaintoa Future CEO 2017 -tutkimuksesta PK-omistajayrittäjille

Hyvä omistajuus

Havainto 1/10: PK-yritysten yrityskulttuuri suuren murroksen äärellä

10 tärkeintä havaintoa Future CEO 2017 -tutkimuksesta PK-omistajayrittäjille

Katso kaikki näkökulmat

Yritysten hyvät uutiset

Uutisissa synkistellään vaikeita aikoja, epäonnistuneita hankkeita ja jähmeää politiikkaa. Samaan aikaan joka päivä pienet suomalaiset yritykset palkkaavat uusia ihmisiä, ostavat koneita, kehittävät uusia tuotteita, avaavat tehtaita. Yrittäjästä omistajaksi sivuston Hyvät uutiset on avoin paikka näille Suomen pystyssä pitäville hankkeille. 

Kerro oma uutisesi, me julkaisemme sen.

Innovaatioiden kautta kasvuun

Nordic Law on maaliskuussa 2017 lanseerannut uuden sivuston nimeltä Kasvuseteli.fi, joka keskittyy kasvavan PK-yrityksen rahoitustarpeisiin.

Huimaa kasvuvauhtia IT-alalla

”Liikevaihtomme ylitti viime vuonna ensimmäistä kertaa miljoonan rajapyykin”

Taito United rakentamassa räätälöityä reseptipalvelu-järjestelmää Canter Oy:n kanssa

Uudenlainen järjestelmä leipomo- ja konditoria-alalle.

Lauttasaaren yhteiskoululaiset oppimassa myynnistä

Lauttasaaren yhteiskoulun kansainvälinen liiketoiminta -linjan opiskelijat harjoittelevat myyntiä Seedin kanssa.

Tilaa Hyvät uutiset

Mikä on yrittäjästä omistajaksi?

Yrittäjästä omistajaksi tarjoaa apua yrittäjyyden ja omistajuuden murroskohdassa oleville yrittäjille

Yrityksen alkuvaiheessa yrittäjä ja yritys ovat usein symbioottisessa suhteessa. Ei ole toista ilman toista. Yrityksen kasvaessa omistajan rooli korostuu. On ainakin hetkittäin nostettava kädet savesta, katsottava yritystä vähän etäänpää, arvioitava objektiivisemmin ja suunniteltava tulevaa. Mitä yritykseni kasvattaminen vaatii? Missä yritykseni on kymmenen vuoden kuluttua ja mikä on minun roolini siinä?

Omistajuus ei löydy itsekseen vaan se on tietoisesti haettava. Yrittäjästä omistajaksi kokoaa eri alojen asiantuntijayritykset auttamaan tässä murroskohdassa ja sitä kautta luomaan parhaat mahdolliset eväät yrityksen kasvulle.

Lataamo

Täältä löydät asiantuntijoiden tarjoamat työkalut ja materiaalit yrittäjäomistajalle. Lataa ja hyödynnä.

Lue lisää

Testaa oletko yrittäjä, omistaja vai sijoittaja

Yrittäjä, testaa tyyppisi ja saa vinkkejä omaan tilanteeseesi!

Testaa

Yrittäjästä omistajaksi asiantuntijoina toimivat: